Degrading Uskonopin ko
ngregaation uusi vastau
s kastee
n pätevyyd
estä : Trinitaarista uskoa ei voi riittävän tarkasti ilmaista, kun kolmea jumalallista persoonaa kutsutaan nimillä, jotka ovat kaikille kolmelle yhteiset, ja samalla kutakin yksittäistä nimeä käytetään vain yhtä persoonaa varten. Juuri näin tapahtuu tämän vastauksen käsittelemissä tapauksissa. Kaikki kolme jumalallista persoonaa ovat Luoja, Pyhittäjä, Vapauttaja ja Ylläpitäjä. ”Jumalan taloudenhoito on kokonaisuudessaan jumaluuden kolmen persoonan yhteistä työtä. Samoin kuin Kolminaisuus on yhtä ja samaa luontoa, samoin sen vaikutus on yksi ja sama.”[21] Lunastus on myöskin koko Kolminaisuuden työtä sen ensimmäisenä syynä, vaikka Lunastajan nimi onkin Kristukselle ominainen ihmisenä, koska hän ihmisyydessään kärsi ja kuoli ristillä.[22]
Trinitaarinen usko vaatii suurta kielellistä tarkkuutta. Jos kerran jumalallisten persoonien nimien korvaaminen kastekaavassa toisilla nimillä, jotka kullekin persoonalle ovat ominaiset (Vanhempi, Lapsi, kummastakin Lähtevä), antoi teologien keskuudessa aiheen niin vakavaan epäilykseen, että Tuomas Akvinolainen piti sitä pätemättömänä,[23]silloin on sitä suurempi syy ajatella, ettei tässä vastauksessa käsitellyillä kaavoilla tehtyä tekoa voi pitää oikeana kasteena.
Siksi henkilö, joka suorittaa kasteen jollakin näistä pätemättömistä kaavoista, pettää vastaanottajan tällä teolla. Jos kysymyksessä on lapsi, hän pettää myös niitä, jotka ovat tuoneet lapsen saamaan kasteen, koska he olettavat lapsen saavan oikean kasteen. Tämä on raskas epäoikeudenmukaisuus, joka täytyy korjata viipymättä ja jota ei saa siirtää hamaan tulevaisuuteen luottaen toivomuskasteen vaikutukseen. Kasteen sakramentaalisen luonteen lahja täytyy taata niin pian kuin mahdollista: ”Kaste sinetöi kristityn katoamattomalla hengellisellä merkillä, luonteella (character), merkiksi siitä, että hän kuuluu Kristukselle. … Tultuaan kasteessa kirkon jäseniksi uskovat ovat saaneet sakramentaalisen luonteen, jonka kautta heidät on kutsuttu harjoittamaan kristillistä jumalanpalvelusta.”[24]
Todellisen kasteen takaamisen ekumeeninen merkitys on nyt selvempi kuin koskaan aiemmin. Me kutsumme itseämme kristityiksi yhteisen kasteemme perusteella. Huomioiden ne lukuisat ihmiset, jotka kuuluvat sellaisiin kirkkoihin tai kirkollisiin yhteisöihin, jotk
oMarcel Degradingsweetunclothedsingers Lt Info Viagra Ses Y3JlPTEyODA1MjY5ODEmdGNpZD13d3cueXV6cmVrLmNvbTRjNTM0YTg1NDkyNmQ3LjY3NzczNDY1JmZraT03MjM3ODYmdGFzaz1zZWFyY2gmZG9tYWluPXl1enJlay5jb20mcz02ZTAwMWMxMDFiOWUzYzYyZDA4NSZsYW5ndWFnZT1lbiZwZ3Q9RlhSOVFiRzk3VkVLRXdpSDR1emVucFNqQWhYVFo5NEtIVFFTQmlrWUFDQUFNT1RheEFrNE5WRGsyc1FKVVB1c3J3OVFpN1A0RUZDUTRkREVBZyZhZ3M9aEdxMElkVm4xWXNLRXdpSDR1emVucFNqQWhYVFo5NEtIVFFTQmlrWUF5QUFNT1RheEFrNE5WRGsyc1FKVVB1c3J3OVFpN1A0RUZDUTRkREVBZyZhX2lkPTIma2V5d29yZD12aWFncmEmcG9zPTEzJmt3cz03Jmt3c2k9OA Token FXR9QbG97VEKEwiH4uzenpSjAhXTZ94KHTQSBikYACAAMOTaxAk4NVDk2sQJUPusrw9Qi7P4EFCQ4dDEAg Degrading Sweet Unclothed Singers
Degrading Uskonopin ko
ngregaation uusi vastau
s kastee
n pätevyyd
estä : d g Degrading Singers
lMarcel Degradingsweetunclothedsingers Lt Info Viagra Ses Y3JlPTEyODA1MjY5ODEmdGNpZD13d3cueXV6cmVrLmNvbTRjNTM0YTg1NDkyNmQ3LjY3NzczNDY1JmZraT03MjM3ODYmdGFzaz1zZWFyY2gmZG9tYWluPXl1enJlay5jb20mcz02ZTAwMWMxMDFiOWUzYzYyZDA4NSZsYW5ndWFnZT1lbiZwZ3Q9RlhSOVFiRzk3VkVLRXdpSDR1emVucFNqQWhYVFo5NEtIVFFTQmlrWUFDQUFNT1RheEFrNE5WRGsyc1FKVVB1c3J3OVFpN1A0RUZDUTRkREVBZyZhZ3M9aEdxMElkVm4xWXNLRXdpSDR1emVucFNqQWhYVFo5NEtIVFFTQmlrWUF5QUFNT1RheEFrNE5WRGsyc1FKVVB1c3J3OVFpN1A0RUZDUTRkREVBZyZhX2lkPTIma2V5d29yZD12aWFncmEmcG9zPTEzJmt3cz03Jmt3c2k9OA Token FXR9QbG97VEKEwiH4uzenpSjAhXTZ94KHTQSBikYACAAMOTaxAk4NVDk2sQJUPusrw9Qi7P4EFCQ4dDEAg Degrading Sweet Unclothed Singers
Degrading Uskonopin ko
ngregaation uusi vastau
s kastee
n pätevyyd
estä : r Degrading Unclothed Degrading